Ee662b78 030a 43e7 a956 5359669427bd

Työn murros vaatii myös työympäristön uudistamista

Kun perinteinen työympäristö rakennettiin ylhäältä alas johdettua organisaatiota varten, tänä päivänä hierarkiat ovat madaltuneet ja työ tuottaa eniten erilaisissa kohtaamisissa.

Kun työympäristö on luotu käyttäjälähtöisesti, työ sujuu paremmin, luovuus lisääntyy ja työhyvinvointi paranee. Tämä kaikki johtaa ajan mittaan parempaan kannattavuuteen. Martelan toimitusjohtajana kolme vuotta ollut Matti Rantaniemi kertoo viime vuosien jalostaneen hänen ymmärrystään työympäristön suuresta merkityksestä.

”Aiemmin urallani työskentelin omassa työhuoneessa punaisen valon takana. Sen tuloksena kommunikaatio oli ajoittain haastavaa ja asiat etenivät liian hitaasti. Nyt olen ymmärtänyt, kuinka toimiva työympäristö on onnistumisen edellytys”, Rantaniemi lisää.

Työympäristöön ei ole yhtä ja oikeaa vastausta, vaan kullakin yrityksellä on toimintansa määrittämät tarpeensa. Kun työympäristöä lähdetään uudistamaan, on tärkeä huomioida yrityksen tavoitteet ja tarpeet sekä panostaa käyttäjälähtöiseen suunnitteluun.

”Moni lähtee suoraan remontoimaan vanhoja tiloja, kun pitäisi ennemmin pohtia, miten työnteko on muuttunut, millaisia tiloja ja minkä verran niitä oikeasti tarvitaan. Tähän taustatyöhön panostaneet yritykset ovat esimerkiksi huomanneet tilan tarpeensa pudonneen 20–40 prosenttia, mikä johtaa suurin säästöihin kiinteistökuluissa.”

Vaikka etätyöstä puhutaan paljon, Martelan työympäristötutkimusten mukaan jopa 90 % ihmisistä on työpaikallaan 4–5 päivää viikossa. Moni kokee kohtaamiset työssään arvokkaiksi ja tulee siksi toimistolle. ”Itse uskon myös, että ihmiset ovat tuottavimmillaan erilaisissa kohtaamisissa. Siksi toimiston on tarjottava tilat vuorovaikutukselle ja tiimityölle, mutta luonnollisesti myös keskittymistä vaativalle työlle ja virkistäytymiselle”, Rantaniemi pohtii.

“Ihmiset ovat tuottavimmillaan erilaisissa kohtaamisissa. Martelan toimitusjohtaja Matti Rantaniemi ja markkinointijohtaja Hannele Peltonen.”

Työympäristö jatkuvana palveluna

Martela on kehittänyt työympäristön jatkuvan optimoinnin palvelun, jolla vastataan työelämän vallitseviin trendeihin ja kiihtyneeseen muutostahtiin.

”Tässä Workplace as a Service (WaaS) -palvelussamme kehitämme työympäristöä yhdessä asiakkaan kanssa siten, että se tukee optimaalisesti työnteon tarpeita. Käyttökokemusta ja tilojen käyttöastetta mittaamalla selviää, jos jokin tila kaipaa kehittämistä”, Hannele Peltonen valottaa.

Palvelu helpottaa asiakkaan kulujen hallintaa, poistaa omistamisen riskin ja asiassa on myös kiertotalousnäkökulma: ”Jos kaikille kalusteille ei enää löydy käyttötarkoitusta, ne saadaan joustavasti uuteen käyttöön. Poistetut kalusteet huolletaan ja kunnostetaan uusien veroisiksi ja myydään seuraaviin tarpeisiin Martela Outletin kautta”, Peltonen summaa.

Yllä olevassa kuvassa: Martelan toimitusjohtaja Matti Rantaniemi ja markkinointijohtaja Hannele Peltonen.

martela.fi

Mainos