Da85b8b4 b361 45b4 a21c dbe5fa1e2e9c

Kalasataman kampus on huippumoderni toimistoalusta

Tarjolle tulee muuntojoustavia tiloja nykyaikaisen työnteon tarpeisiin erinomaisten liikenneyhteyksien ja palveluiden äärelle.

Kalasatamasta kuoriutui pitkän odotuksen jälkeen pääkaupunkiseudun kiinnostavin alue, kun kauppakeskus REDI avattiin syyskuussa. Vähittäiskaupan näkökulmasta Kalasataman vetovoimaisuus kasvaa edelleen kohisten. Lähitulevaisuudessa samaa ilmiötä voidaan odottaa toimitilojen osalta, kun Varman rakennuttama Kalasataman Kampus valmistuu REDIn kupeeseen.

Urakan ensimmäinen vaihe, Keskon uusi K-kampus on jo harjakorkeudessaan ja valmistuu keväällä. Toisessa vaiheessa rakennettava Kalasataman Kampuksen lisäosa tulee tarjoamaan kuuteen kerrokseen jakautuen 10 000 neliötä muuntojoustavaa työympäristöä Helsingin parhaalta paikalta. Talon ylimmässä, seitsemännessä kerroksessa, sijaitsevat upeat yhteistilat kattoterasseineen.

”Laajennusosan yksi kerros on noin 2000 neliömetrin alusta, johon voi luoda erilaisia työnteon tiloja. Kerros voidaan jakaa joustavasti 2–4:n lohkoon erikokoisten yritysten tarpeisiin. Ikkunaseinät on ”vapautettu” pienistä toimistokopeista, joten se mahdollistaa layoutin aivan uudella tavalla. Vastaavalla ajatuksella toteutettuja kiinteistöjä ei markkinasta montaa löydy”, Varman kiinteistökehittäjä Benjamin Kalliola valottaa.

“Tarjoamme nykyajan työntekoon sopivia tiloja, joissa ihmiset viihtyvät ja tekevät tulosta.”

Ainutlaatuista tiloissa on Kalliolan mukaan muutakin. Ensinnäkin Kesko on vieressä, joten heidän kanssaan yhteistyötä tekevälle tai suunnittelevalle yritykselle parempaa sijaintia tuskin on. Myös talon yhteistilat edustavat uniikkia ajattelutapaa. ”Ylimpään kerrokseen tuleva coworking-tila on yritysten yhteiskäytössä joko työntekoon tai hetken rentoutumiseen. Tila tulee myös varattavaksi yksityiskäyttöön.”

Varma on mallintanut rakennuksen havainnekuvat realistisiksi virtuaalitodellisuusmalleiksi, joihin kiinnostuneet pääsevät tutustumaan Kalasatamassa jo ennalta.

”Tarjoamme nykyajan työntekoon sopivia tiloja, joissa ihmiset viihtyvät ja tekevät tulosta. Kalasataman Kampukseen tulevat yritykset näyttäytyvät myös mielenkiintoisina työnantajina. ”

Varma-2.jpg Varman kiinteistökehittäjä Benjamin Kalliola avaa Kalasataman Kampus -talon mahdollisuuksia.

Varma on merkittävä ja vastuunsa kantava suomalainen kiinteistösijoittaja

Varman sijoitussalkkuun kuuluu suorien kiinteistösijoitusten lisäksi kiinteistörahastoja niin kotimaasta kuin ulkomailta. Yhtiö kehittää aktiivisesti omaa kiinteistökantaansa ja sen kiinteistöistä 22 on jo saanut BREEAM-ympäristösertifikaatin. Varman tavoitteena on sertifioida kaikki merkittävät toimitilakohteet vuoteen 2025 mennessä.

”Kiinteistöissämme on yli 5 000 aurinkopaneelia. Niiden ja muiden toimenpiteiden avulla vuonna 2017 kiinteistöjemme hiilidioksidipäästöt pienentyivät 18 prosenttia vuoden 2015 tasosta”, Kalliola iloitsee.

Kalasataman Kampus valmistuu vuoden 2019 alussa

  • Yhteensä noin 100 000 neliömetriä alustamaista, muuntojoustavaa työympäristöä seitsemässä kerroksessa.
  • Keskon uusi pääkonttori K-Kampus sijaitsee samassa rakennuksessa.
  • Erinomainen sijainti palveluiden ja kulkuyhteyksien tuntumassa.
  • Talon yrityksille yhteinen coworking-tila ylimmässä kerroksessa.
  • Kestävän kehityksen BREEAM-sertifiointi rakennusprojektille ja rakennukselle
varma.fi/kiinteistöt

Mainos